Сборник книг на упрощённом финском языке (selkokieli, Finnish)

Merja Suikki - On ilta meitä varten

Kertomuksia

2006

Huminaa

· On ilta meitä varten

· Häät

· Kymmenen vuoden kuluttua

· Yhtä syntiset

· Matka

Huminaa

Terhi saa astiat tiskattua. Isä kuorsaa kamarissa. Pikkuveli Jussi pelaa ikkunan edessä pasianssia, vaikka ei kunnolla vielä osaa. Pikkuveli ei huomaa, kun Terhi menee ulos.

On hetki aikaa ennen kuin isä sanoisi: «Jaaha, jos jatkettaisi taas.»

Ne sanat tarkoittavat, että on aika mennä pellolle. Koko elämä on yhtä istuttamista, harventamista, kitkemistä ja tänä kesänä varsinkin kastelemista.

On tuullut kuumasti koko päivän. Aurinko on piilossa pilviharson takana. Terhi maleksii aitan päätyyn. Hän jatkaa kulkuaan tielle kuin olisi menossa Marjan luokse naapuriin. Aitan takaa Terhi pujahtaa navetan päätyyn. Siitä hän jatkaa metsätielle ja alkaa juosta. Poninhäntä hakkaa hentoja hartioita. Jalat kumisuttavat kapeaa tietä, jota havunneulaset peittävät.

Mutkan jälkeen Terhi hidastaa vauhtia. Hän kuuntelee tuulta mäntyjen latvoissa. Humina rauhoittaa mieltä. Se silittää otsalta tuiman poimun. Sellainen ilmestyy silmien väliin, kun oikein keljuttaa. Ja viisitoistavuotiasta keljuttaa usein.

Terhi pysähtyy katsomaan syvään nyökkäileviä männynlatvoja. Hän ihailee haavan lehtien levotonta värinää.

Sitten hän huomaa palokärjen tumman, ison ja melkein pelottavan hahmon. Lintu päräyttää nokallaan männyn runkoa. Sen punainen päälaki loistaa. Terhi haluaa samanväriset hiukset. Hän säästää rahaa kampaajalla käyntiin. Siihen menee aikaa. Tie kapenee kärrytieksi. Maassa on paksu kerros ratisevan kuivaa, ruskeaa kaarnaa. Siitä löyhähtää kuuma pihkan haju. Terhi haistelee silmät kiinni. Isä on joskus ollut siinä kuorimassa puita.

Terhin tulee ikävä aikaa ennen isän onnettomuutta. Silloin kaikki oli niin hyvin.

Kärrytie laskee syvään, hämyiseen notkoon. Terhi poikkeaa polulle, jota tuskin erottaa rehevässä maastossa. Sananjalkojen keskellä pulppuaa lähde. Märkä, väkevänhaj uinen muta litsahtaa lenkkikenkien alla, kun hän kumartuu juomaan kirkasta vettä. Hän jää hetkeksi kyykkyyn kuuntelemaan lintujen laulua. Käki kukkuu vielä.

Polku jatkuu pienelle töyräälle. Terhi pysähtyy vielä kerran varmistamaan, että hän on yksin. Ketään ei näy.

Terhi kipaisee ison kivenlohkareen kupeelle. Hän nostaa litteän kiven kätkön päältä ja työntää kätensä koloon. Kerran kolosta luikahti sisilisko ja hipaisi kättä. Se livahti näkymättömiin niin nopeasti, ettei Terhi ehtinyt edes kirkaista.

Pussi on paikallaan. Pussissa on punavalkoinen tupakka-aski ja sytytin, jotka hän on hankkinut Marjan avustuksella.

Terhi laskeutuu kyykkyyn. Hän nojaa selkänsä lämpimään kiveen ja sytyttää tupakan. Hän ei ole tottunut polttaja, vaan pitelee savuketta kömpelösti. Häntä yskittää.

Kiven vieressä on puoliksi lahonnut kanto. Joku metsän eläin on käynyt kaivelemassa sitä. Sammalet ovat levällään ja rapisevia jäkäläpalloja on viskelty kehäksi kannon ympärille.

Isä tietäisi, onko asialla ollut kettu vai mäyrä. Mutta isä ei enää pysty kulkemaan metsissä. Jalka on vääntynyt kummalliseksi käppyräksi. Sillä ei mennä kuin pellolle, saunalle ja joskus harvoin kaupalle.

Isä ei liikkuisi muualla, vaikka pystyisi. Terhi tietää sen, vaikkei sitä ole kukaan ääneen sanonut. Eikä isä halua lastensakaan käyvän kylällä.

Kouluun saa mennä ja kaupassa käydä. Muualle on karattava.

Terhi karistaa tuhkaa niin kuin on Marjan televisiosta nähnyt. Täytyy opetella polttamaan kunnolla, ettei kukaan naura, kun koulu alkaa. Linja-autoa odottaessa voisi sytyttää tupakan ja poltella koppavan näköisenä. Kukaan ei tulisi enää haukkumaan äidittömäksi raukaksi. Kukaan ei ymmärrä, miten kipeältä se tuntuu. Metsän puut vain. Ja tuuli, joka kutittaa poskea ja nykii tukasta.

Olkapäälle rapsahtaa roska. Terhi pyyhkäisee vapaalla kädellä. Tukkimiehentäi takertuu sormeen kaikilla raajoillaan. Se ei irtoa, vaikka Terhi kuinka huitoo. Tupakasta lentää hehkuva kipinä kuivan jäkälän sekaan.

Terhi säikähtää. Hän talloo maata kiven vierestä yhä uudestaan. Hän vannoo, ettei enää koskaan polta tupakkaa eikä sano isälle vastaan. Eikä valehtele, että vatsa on kipeä. Hän ei kiusaa ikinä Jussiakaan, jos tuli ei vain ala kyteä jäkälissä.

Hän ei uskalla lähteä pois pitkään aikaan. Isä on varmasti jo noussut. Jussi on varmaan käsketty naapuriin etsimään Terhiä. Isä tarvitsee hänet kitkemään loputtoman pitkiä porkkanapenkkejä.

Terhin täytyy jaksaa kiskoa ohdakkeita, jotka pistävät kipeästi. Hänen on revittävä pois voikukat, joiden juuri ei koskaan irtoa kokonaan. Porkkanat, lantut, nauriit, tillit, retiisit ja perunat menevät torille myyntiin.

Se raha on isän eläkkeen apuna perheen elättämisessä.

Terhi itkee. Ikävä kaihertaa ja väsymys painaa. Pelko raivoavasta metsäpalosta saa vatsan oikeasti kipeäksi.

Hän kuvittelee, miten hiljainen savu alkaisi nousta kiven takaa. Liekit nuoleskelisivat kannon lahoja haaroja. Ja tuuli yllyttäisi ne villiksi roihuksi. Kipinät sinkoilisivat ja palo leviäisi puiden latvoihin. Se leviäisi kotiin asti.

Mitään ei näy, vaikka Terhi konttaa ja nuuhkii maatuneilta lehdiltä haisevaa maata Lopulta hän panee savukkeet takaisin piiloon ja lähtee. On pakko mennä.

Notkossa on viileää ja kosteaa. Terhi huuhtoo lähteen vedellä tupakan tympeän maun suusta.

Mäellä palokärki säikäyttää uudestaan. Se huutaa kriik-kriik ja lentää niin läheltä, että siipien havina kuuluu.

Koti näkyy jo. Pieni, punainen mökki on pihlajan katveessa. Puun marjatertut ovat vielä vihreitä. Kohta ne punertuisivat ja koulu alkaisi. Edessä olisi koko pitkä talvi aikaa lukea ja haaveilla ajasta, jolloin voisi muuttaa kaupunkiin. Jussi kaivelee hiekkaa ison koivun juurella. Autonrenkaasta tehty keinu heilahtelee laiskasti. Jussi huomaa Terhin. Hän viipottaa vastaan laihoilla kintuillaan.

— Missä sinä olit? Kävin Marjallakin.

— Ei kuulu sinulle, Terhi kivahtaa. Sitten hän muistaa metsässä annetut lupaukset.

Jussin alahuuli värisee.

— Minä luulin, että sinä olit hävinnyt.

Kiukkuiset sanat tukahtuvat Terhin huulille. Jussi oli niin pieni, kun äiti muutti kaupunkiin. Sydäntä pakahduttaa veljen laihat olkapäät. Tukka on pörröinen kapean naaman ympärillä. Aurinko on polttanut isot korvalehdet punaisiksi. Niihin täytyy laittaa illalla rasvaa.

— Käskikö isä etsiä minua? Terhi kysyy. Jussin kasvoille syttyy hymy. Nenänvarsi menee kurttuun.

Hän nauraa ja paljastaa leveät, valkoiset hampaat.

— Isä nukkuu vielä. Annatko minulle kovat vauhdit?

Jussi pujottautuu jo renkaaseen iloissaan ja luottavaisena.

— Haluatko vauhdit pilviin asti vai avaruuteen? Terhi kysyy.

— Avaruuteen saakka, oikein kovat vauhdit, Jussi hihkuu.

Terhi vetää rengasta taakse ja ylös. Jussi istuu terävän reunan päällä laihat pakarat tiukkoina ja odottaa huimaa lentoa.

On ilta meitä varten

Jorma Kääriäinen laulaa Meerin korvaan. Kuulokkeista virtaava pehmeä ääni saa vilunväreet kulkemaan selkää pitkin. Meeri heittäytyy sohvalle ja antautuu musiikin vietäväksi. Kääriäinen laulaa rakkaudesta.

On kesäloman ensimmäinen päivä. Meerin tekee mieli lähteä tanssimaan. Hän kaipaa miesseuraa.

Kalevi lähti kahden vuoden avoliiton jälkeen. Mies ilmoitti, ettei aio kilpailla jonkun iskelmätähden kanssa. Miten joku voi oikeasti suuttua, jos nainen käy muutaman kerran ihailemansa laulajan keikalla. Tarkkaan ottaen Meeri kävi keikoilla kaksikymmentä kahdeksan kertaa.

Kalevin lähtö harmitti Meeriä pitkään. Mies oli aivan Jorma Kääriäisen näköinen.

Eron jälkeen Meeri Kalusi eroon kaikesta entisestä. Onneksi tällä paikkakunnalla oli pulaa maatalouslomittajista, ja Meerille löytyi töitä ja asunto.

Iltaa varten Meeri meikkaa ruskeat silmänsä ja punaa huulensa. Kohottavat rintaliivit ja leveähelmainen kukkamekko viimeistelevät naisellisen kokonaisuuden.

Meeri arvioi itseään eteisen peilistä. Hän on kohta viisikymmentä, mutta vielä hehkeä. Vartalo on kiinteä. Käsivarret ovat jäntevät ja sääret tanakat, mutta pitkät. Niillä Meeri harppoo ravintolaan.

Sininen tupakansavu täyttää ravintolan salin. Hetken Meeri katuu tuloaan. Tähän asti hän on säästynyt ilkeiltä juoruilta.

Nyt tilanne saattaa muuttua.

Meeri tilaa vahvan juoman. Juotuaan lasin puolilleen hän päättää jäädä, mutta toimia hienovaraisesti.

Hän arvioi miehen toisensa jälkeen. Naimisissa olevia hän ei huoli. Humalaisista hän ei pidä.

Joku laittaa kolikon levyautomaattiin. Jorma Kääriäinen laulaa Moskovan valoista. Haikea sävel yhdessä alkoholin kanssa saavat Meerin herkäksi.

Salin nurkassa istuu sinipaitainen, ruskeahiuksinen Kyösti. Hän alkaa Meerin silmissä muistuttaa yhä selvemmin Kääriäistä. Noin Jormakin katsoi lavalta suoraan kohti. Silmät olivat samalla tavalla vihjaillen ja kutsuen raollaan. Tuo se on, Meeri päättää.

Kolmen miehen orkesteri alkaa soittaa. Meeri marssii päättäväisin askelin miehen eteen.

— Tanssimaan, hän komentaa.

Mies lähtee ja tuoksuu hyvältä. Meeri painautuu lähelle. Ei haittaa, vaikka Kyösti on lyhyt ja pönäkkä. Meerille hän on samettiääninen Jorma. Hänkin on mieleinen Kyöstille. Hän tuntee, kuinka miehen kädet hyväilevät selkää.

Meeri menee Kyöstin mukana nurkkapöytään.

— Missähän se Kyösti aamulla puuronsa syö, virnuilee Jantusen Lassi vieressä. Kyösti suutelee Meeriä tai sitten Meeri suutelee Kyöstiä. Joka tapauksessa hienovaraisuus on muisto vain.

— Otahan varovaisesti sitten, Lassi neuvoo Kyöstiä, joka kulauttaa lasinsa tyhjäksi.

Meeri tuijottaa Kyöstiä huokaillen. Kyösti puristaa hänen reittään. Käsi on kuuma ja katse on raukea. Se lupailee lemmenyötä.

Taksia odotellessa Kyösti hyräilee möreästi:

— Huules kuin varta vasten, luotu on suudelmaan. Miten sinä tiesitkin, Meeri hyrisee. Noin Jormakin lauloi ja keikutti lannetta: On ilta meitä varten, me yhteen kuulutaan.

— Teille vai meille, Meeri kihertää.

— Meille, Kyösti murahtaa.

— Sinulla ei kuitenkaan ole oikeita ryynejä aamupuuroon.

Meeri hymyilee hellästi. Hän ei hätkähdä, vaikka taksia ajaa Hintikan Hannu. Sanovat, että Hannu on kova juoruamaan. Nyt se ei haittaa Meeriä lainkaan. Kohta aukeaa taivas ja sen saa kuuluttaa koko maailmalle.

Autossa Kyösti puristelee jo rintoja ja pyrkii helmojen alle. Sinne Meeri ei päästä.

Hannu seuraa peilistä takapenkin tapahtumia. Miehen paksu niska punoittaa. Hän naureskelee, Meeri huomaa, mutta keskittyy sitten Kyöstin kouriin. Ne liikkuvat sitä vilkkaammin, mitä lähemmäs Kyöstin taloa tullaan.

Kyösti maksaa kyydin. Ollaan vihdoin kahden.

Kyösti menee talon nurkalle ja lorottelee pitkään. Hänellä on ulkokäymälä, Meeri harmittelee. Hyttynen inisee ja jossain kukkuu käki.

Portaat noustaan suudellen. Se onnistuu hyvin, kun Meeri vähän kumartuu. Ulkokäymälä unohtuu.

Tämä mies tietää mitä tahtoo, Meeri innostuu. Kyösti ohjailee häntä kohti leveää, sekaista vuodetta. Mies rojahtaa pitkälleen ja potkaisee kengät jaloistaan. Hän availee vyötään ja käskee Meerin pitää kiirettä.

— Meillä on koko yö aikaa, Meeri kujertaa. Hän riisuu mekkoaan hitaasti. Kyösti hengittää raskaasti. Meeri nauttii Kyöstin katseesta. Hän venyttelee aistillisesti ja nousee nelinkontin miehen päälle.

Lämpimät kädet tavoittelevat kupeita, mutta putoavat sitten pois. Kääriäisen katse sammuu Kyöstin sameista silmistä. Luomet lupsahtavat kiinni.

Meeri ei ymmärrä. Kuoliko mies?

Kyösti ei virkoa, vaikka Meeri kuinka tönii. Meeri ei tiedä, olisiko pettynyt vai häpeissään. Häntä alkaa itkettää. Korvissa suhisee himo ja alapää sykkii omia aikojaan.

Kaikki haaveet haihtuvat yksi kerrallaan, laulaisi Kääriäinen nyt. Kyösti ei enää muistuta Jormaa lainkaan. Suuri rakastaja korisee suu auki ja lemuaa.

Meeri niistää nenänsä ja pukeutuu. Häntä harmittaa. Kyösti kehuskelisi pitkin kylää, miten sai Meerin vuoteeseensa. Hannu todistaisi asian. Meerin maine tahriintuisi ihan turhan takia.

Miten täältä korvesta pääsisi kotiin? Pitäisi päästä vessaankin. Tupa on kolea ja ankea.

Peräseinän ovien takaa löytyy kaksi kylmää kamaria. Sisävessaa ei ole. Hätä on kuitenkin suuri. Tiskipöydällä on kumollaan kiiltävä teräskattila. Meeri asettaa sen lattialle. Sitten hän kokoaa helmansa ja laskee pitsiset pikkuhousut.

Meeri kyykistyy ja antaa lorista. Mies kuorsaa tasaisesti. Kun Meeri nousee, kattila on puolillaan kullankeltaista nestettä. Meeri aikoo kipata sisällön talon nurkalle ja tiskata kattilan. Mutta ensin on löydettävä puhelin.

Puhelin löytyy lehtikasan alta. Taksin numerokin löytyy. Meeri tilaa auton ja istuu ikkunan ääreen odottamaan. Heinittyneen pihan yllä leijuu usvaa.

Ikkunalasiin on tapettu kärpäsiä. Verhoista tuprahtaa pölyä.

Kun auton valot vilahtavat kalpeassa yössä, Meeri muistaa kattilan. Auto lähestyy. Hannun taksi, Meeri huomaa. Suunnitelma välähtää hänen päässään.

Hän nappaa kattilan ja hiipii sängyn luo. Hän valuttaa hitaasti lämmintä virtsaa Kyöstin housujen etumukselle. Mies mutisee jotain, massuttaa suutaan ja huokaisee. Mutta hän ei herää.

Kattila on tyhjä. Meeri menee tiskipöydän luo. Auto on jo pihassa. Hänen on rynnättävä ulos ja näyteltävä hätääntynyttä.

— Hyvä kun tulit näin nopeasti. Kyösti sai jonkun kohtauksen, Meeri sopertaa.

Hannu harppoo tupaan ja sängyn luo. Hän läpsii Kyöstiä poskille ja kurkistaa silmäluomien alle.

— Minä niin säikähdin, Meeri on tuhertavinaan itkua.

— Ei tämä mikään sairaskohtaus ole, Hannu selittää.

— Jo minä tullessa arvelin, että kohta Kyösti sammuu. Humalan huomaa Kyöstin silmistä. Luomet menevät sillä lailla puolitankoon ja silmät ovat raollaan. Ei hän kyllä ennen ole alleen laskenut.

Hannu puistelee päätään.

— Nukkukoon siinä. En viitsi ruveta vaihtamaan kalsareita isolle miehelle.

Hannu heittää peitteen Kyöstin jaloille. Hän huomaa kattilan tiskipöydällä ja kääntää sen ylösalaisin.

— Kyösti löytää sen tästä. Aamulla hänen tekee mieli puuroa. Sitä hän keittelee joka aamu, Hannu puhelee. Hän lähtee eikä Meerin auta muu kuin kävellä miehen perässä ulos.

Lämpimässä autossa Meeriä alkaa nukuttaa. Hän nojaa niskatukeen ja sulkee silmät.

— Katsos, kuinka komeasti nousee.

Meeri havahtuu levottomasta horteestaan. Hän oli uneksinut Kyöstin tilalle Hannun, joka ei sammunut kesken kaiken.

Mikä nousee komeasti? Meeri saa vastauksen, kun nouseva aurinko häikäisee silmät.

— Kala voisi olla kohta syönnillään, Hannu sanoo. Meeri hymähtää. Hannu veivaa rattia varmoin ottein, vilkuilee naista vierellään ja sanoo sitten varovasti:

— Tuota, jos ei kerrottaisi tästä muille. Tuollainen vahinko on aikamiehelle nolo juttu.

Hannu vaikenee, kun nainen ei vastaa. Meeri pidättelee naurua. Suunnitelma toimii loistavasti.

— Kyllä se minulle sopii, Meeri saa lopulta sanottua.

Taksi kurvaa Meerin kerrostalon pihaan. Aurinko värjää talon seinän vaaleanpunaiseksi. Meeri kaivelee laukkuaan ja etsii lompakkoa.

— Anna olla, Hannu viittaa torjuvasti.

— Lähdet joskus soutajaksi, kun menen kokemaan kalaverkkoja. Se riittää maksuksi.

Meeri katsoo miestä pää kallellaan. Jorma Kääriäistä hän ei muistuta, mutta on kookas ja harteikas. Maha pingottaa paidannappeja. Silmäkulmissa on ryppyjä, mutta niin saa aikuisella miehellä ollakin.

— Olen katsellut sinua. En ole uskaltanut tulla juttelemaan, Hannu tunnustaa ja punastuu.

Meeri kuvittelee jo itsensä romanttiseen puuveneeseen. Järvi olisi peilityyni. Hän uittaisi kättään vedessä, joka olisi lämmintä kuin vastalypsetty maito.

— Kiroatkos sinä soutajalle, hän kysyy leikkisästi. Hannu lupaa olla kiroilematta. Meeri lupautuu soutajaksi.

Häät

Kevättalvella Kuuselan Mairen tytär ja Jäppisen Tertun poika rakastuivat toisiinsa Kuusela ja Jäppinen olivat pitäjän suurimmat talot. Kun niiden viljelysmaat olivat sopivasti vierekkäin, nuoret haluttiin naittaa viivyttelemättä.

Häät olisivat suuret ja näyttävät. Sen oivalsi myös Bertta, joka oli kylän ainoa kampaaja. Hän tiesi, että nyt hänen tilaisuutensa oli tullut. Oli koston aika.

Kun häihin oli enää kolme päivää, Bertalla oli hirvittävä kiire. Kaikki emännät halusivat hiuksiin uuden mallin ja värin. Jos joku ei halunnut, Bertta laittoi haluamaan. Se kuului hänen suunnitelmaansa.

Särkevät jalat tekivät hänet julmaksi. Hän ei katunut mitään. Hän halusi kostonsa.

Kylän emännät tarvitsivat neuvoja meikin tekemiseen ja hatun valintaan. Vaatteiden valinnassa Bertta oli auttanut keväästä asti. «Bertta-neidillä on niin hyvä maku, koska Bertta-neiti on kaupungista», emännät olivat kehuneet.

Bertta oli asunut heidän kanssaan samassa kylässä lähes kolmekymmentä vuotta. Mutta yhä vain hän oli emännille kaupunkilainen. Eikä Bertta pitänyt siitä, että häntä nimiteltiin neidiksi. Se tarkoitti samaa kuin vanhapiika.

Hääpäivä koitti. Aurinko paistoi kuumasti jo aamuvarhain. Bertta alkoi laittaa kampauksia emännille.

Hän oli joutunut suunnittelemaan työlistan tarkasti, mutta lopulta hän oli siihen tyytyväinen.

Koko päivän hän tupeerasi ja tupsutti. Hänen tuli kuuma kuivaajan jatkuvasta hurinasta. Hiuslakka yskitti. Hartioita kivisti ja selkää särki jo kymmeneltä. Silti Bertta hyräili ja hymyili.

Hän poltti kihartimella sormensa. Hän antoi vahingon kiertää ja sipaisi kuumalla raudalla Mäkelän emännän isoa korvaa. Niitä korvia Bertta oli joutunut peittelemään emännän ohuilla hiuksilla liian monta kertaa.

Emäntä suri kirvelevää jälkeä. Bertta lohdutti, että ei sitä kukaan huomaa. Hän vapisi pidätetystä naurusta.

Jäppisen Terttu ehti juuri lähteä, kun Kuuselan Maire tuli miehensä Teuvon kyydissä. Maire oli päivän viimeinen asiakas. Morsiamen äitinä hän oli juhlien tärkein henkilö. Ainakin hän itse arveli niin.

Mairen posket punoittivat jännityksestä. Hän kehui, miten hän oli saanut hienon leningin halvalla. Bertta hymähti. Samaa tuttavansa omistamaa muotiliikettä hän oli suositellut muillekin emännille.

Mairelle oli ostettu matkapuhelin häiden takia. Hän antoi sillä viime hetken ohjeita pöytien kattamiseen. Teuvollekin Maire soitti.

— Sukkien on oltava ehdottomasti mustat, hän opasti kovalla äänellä miestään. Eikä Bertta voinut sanoa, että Teuvo tietää sen jo.

Maire peilasi edestä ja takaa ja käski vetää otsakiharaa alemmas. Hän ei ymmärtänyt, että kun tulisi hatun riisumisen aika, kiehkura putoaisi nenälle asti.

Bertta hymyili kohteliaasti vielä viimeisen kerran. Hymy oli puhdas ja aito, niin kuin vahingonilo aina on. Hänelle olisi tästä lähtien aivan sama, missä Mairen, tai kenenkään muunkaan, kiharat roikkuisivat.

Bertta ei ollut saanut kutsua häihin. Kampaaja oli sillä kylällä vähäpätöinen henkilö, melkein kuin piika. Ei sellaisia kutsuttu vuosikymmenen suurimpiin juhliin. Niin se oli ollut silloin, kun Bertta oli nuorena ja toiveikkaana perustanut liikkeensä. Ja niin se tulisi aina olemaan.

Emännillä oli vaihdevuodet ja liikakiloja kuten Bertallakin. Silti he pitivät itseään paljon parempina ihmisinä. Ja vain siksi, että Bertta oli kaupungista tullut ja neiti. Se oli tällä kylällä suuri synti. Paljon suurempi synti kuin se, että puhui pahaa toisesta tai ei käynyt kirkossa. Niihinkin Bertta oli syyllinen, ja vielä paljon pahempaankin.

Bertta oli saanut tarpeekseen.

Vihkiminen oli neljältä. Bertta kiipesi kirkon parvelle ennen puolta. Hän istui pylvään taakse piiloon ja odotti.

Emännät saapuivat varttia vaille neljä. Bertta kuuli parvelle asti, kun voivottelu ja kauhistelu alkoivat. Se koveni, mitä enemmän hääväkeä tuli paikalle. Bertta hymyili.

Hän tiesi, miksi siellä hälistiin.

Häämarssi alkoi pauhata. Bertta kurkisti varovasti kaiteen yli. Hän erotti hääväen joukosta kaikki hankalimmat asiakkaansa. Heitä oli lähes kaksikymmentä.

Bertta katseli emäntiä. Hänellä oli heihin suuri valta. Niin suuri, että jokainen oli pitänyt pukunsa piilossa niin kuin Bertta oli käskenyt. Nyt heillä kaikilla oli päällä aivan samanlainen sininen leninki ja päässä samanlainen keltainen hattu!

Kirkon jälkeen hääjuhlassa emäntiä odottaisi uusi järkytys. Hattujen alta paljastuisivat kiiltävät, violetinpunaiset hiukset. Ja Bertta oli värjännyt ne kaikki.

Bertta lähti kenenkään huomaamatta.

Alkoi olla jo kiire. Bertta meni asunnolleen. Hän oli pakannut tavaransa. Taksi odotti jo pihalla.

Bertta ehti ajoissa. Emännät olivat tulossa baarin kohdalla. Kampaamon ovellakin näkyi jo pari sinimekkoista. Bertta vilkutti heille taksin ikkunasta. Kuljettaja ihmetteli hilpeää matkustajaa. Bertta iski nuorelle miehelle silmää. Kuljettajan korvat muuttuivat punaisiksi.

Bertta oli kaikessa hiljaisuudessa myynyt kampaamonsa ja asuntonsa. Hän oli saanut niistä niin paljon rahaa, että hän saattoi jäädä varhaiseläkkeelle. Hän menisi kampaamoon enää vain asiakkaana.

Taksi vei Bertan lentokentälle. Hän matkustaisi Kreikkaan. Hän nauttisi auringosta ja lämmöstä ensin viikon yksin.

Sitten hänen seurakseen lentäisi samasta kylästä mies, jota hän oli rakastanut salaa monta vuotta. Nyt salailu vihdoinkin päättyisi.

Bertasta tulisi rouva Kuusela heti, kun Teuvon ero Mairesta olisi selvä.

Kymmenen vuoden kuluttua

Kaksi miestä kulkee peräkkäin varhaisen aamun häikäisevässä kirkkaudessa. Jää kimaltelee auringon säteistä. Jossain raakkuu korppi.

Vanhempi mies kulkee reippaasti edellä. Nuorempi mies joutuu ottamaan juoksuaskeleita pysyäkseen mukana. Jääkaira hakkaa selkään. Nuori mies huohottaa. Hengitys huuruaa muutaman asteen pakkasessa.

Seuraavana kesänä miehistä tulisi sukulaiset. Siksi Kalevi, tuleva appi, on pyytänyt tulevan vävynsä Pasin mukaan pilkille. Kalevin oli pitänyt suostutella Pasia. Tytär ja vaimokin olivat suostutelleet.

Kalevi pitää vauhtia yllä. Hänellä on kiire narraamaan kaloja. Pasi tulee perässä pilkkikontti kolisten. Kalevi huokaisee.

Pasi kuulee huokauksen. Kolme vuotta Kalevi on huokaillut noin. Pasia kaduttaa koko pilkkireissu. «Tutustuisitte paremmin», oli Saija sanonut ja katsonut kauniisti.

«Miten voi tutustua sellaiseen, joka ei puhu mitään», Pasi oli jupissut, mutta suostunut silti.

Tämä on Kalevilta taas uusi, pirullinen keino testata tulevaa vävyä. Kolme vuotta Kalevi on tehnyt sitä. Hän on huokaillut ja hymähdellyt Pasin jokaiselle ratkaisulle. Uusi autokin sai aikaan syvän huokauksen.

Viime kesänä Pasin piti hakata halkoja. Kämmeniin tuli isot rakot.

Kalevi hymähteli Pasin halkopinolle ja laittoi tukipuita. Kalevi ei vain voi uskoa, että tietokoneinsinööri osaisi tehdä muutakin kuin näpelöidä näppäimistöä.

He tulevat Kalevin valitsemaan paikkaan. Pasi kairaa reikiä ja asettuu pilkkimään Kalevin viereen. Hän yrittäisi tehdä niin kuin Saija on toivonut. Hän yrittäisi tutustua Kaleviin. Pasi alkaa jutustella sään kauneudesta. Kalevi keskittyy pilkin valintaan eikä vastaa.

Kalevi alkaa heti saada kaloja. Pasin peltisessä kontissa kolisevat edelleen vain eväät.

Kalevi katselee kairan kanssa touhuavaa Pasia. Ainakin poika pysyy lämpimänä, hän huokaisee.

Kalevin saalispussi rapisee tämän tästä. Muuten kuuluu vain tuulen huminaa. Pasi kairaa lisää reikiä Kalevin näyttämiin kohtiin. Huokailusta päätellen sekään ei mene oikein. Tuleva appi istuu hienolla pilkki) akkarallaan ja kalastaa hartaana. Pasi luovuttaa eikä sano enää mitään. Kun ei puhuta, niin ei sitten puhuta.

Pasin tulee nälkä. Kalevi saa koko ajan isoja ahvenia eikä halua lähteä rantaan nuotiolle. Pasi järsii kohmeista makkaraa. Hän murjottaa ja palelee.

Aamun pakkanen on lauhtunut, ja tuuli yltyy yhä. Alkaa sataa vetistä räntää. Rannalla puut nyökkäilevät syvään.

Kala lakkaa vihdoin syömästä.

Kalevi pakkaa onkensa ja nostaa repun selkäänsä. Ja huokaisee. Pasi rämpii pehmeässä lumessa Kalevin perässä. Jalka uppoaa syvälle sohjoon joka askeleella.

«Piloille meni koko sunnuntai», Pasi miettii.

Tuleva appi harppoo eteenpäin upottavasta sohjosta piittaamatta. Pasi vetää huppua kasvojen suojaksi. Kalevi seisahtuu ja niistää rukkanen kädessä molemmat sieraimet. Kalevi sanoo jotain ja viittoo kohti niemeä. Pasi ei kuule. Tuuli vie sanat. Pasi pyörittää päätään. Hän ei halua kairata enää yhtään reikää. Hän tahtoo äkkiä pois myrskystä jonnekin, jossa on lämmintä ja kuivaa.

Miehet jatkavat kohti niemeä, Kalevi edellä, Pasi perässä. Kalevi pysähtyy uudestaan. Pasi nojaa tuuleen. Kuuluu huminaa ja rapinaa. Vaakasuoraan ryöppyävä lumi lentää haalarin huppuun. Kalevi sanoo taas jotain ja viittoilee kohti rantaa. Pasi ei kuule. Ei se voi olla mitään tärkeää. Hän nyökyttelee ja huutaa, että jatketaan matkaa.

Kalevikaan ei kuule. Pasi lähtee harppomaan eteenpäin. Kalevi kiilaa ohi. Pasi kiroaa mielessään. Kalevi ei luota hänen suunnistustaitoonsakaan.

Pasi tarpoo märässä lumessa. Hän kuvittelee, millaista jälkeä kaira tekisi, jos sen iskisi Kalevin kalloon.

Ikinä hän ei enää lähtisi Kalevin kanssa yhtään mihinkään.

Kalevi puskee päin tuulta. Hän hymyilee. Asiat etenevät hänen mielestään varsin mallikkaasti.

Pasi hänen takanaan kiittelee mielessään sadan kilometrin välimatkaa, joka on hänen ja Saijan luota Kaleville. Sen takia hänen ei tarvitse tavata Kalevia liian usein. Ensi kesän loman voisi viettää vaikka ulkomailla. Varmasti Saija suostuisi siihen.

Vihdoin he tulevat Kalevin rantaan. Pasi paiskaa pilkkikontin ja kairan saunan terassille. Hän lähtee kiireesti sisään, ettei joutuisi perkaamaan Kalevin ahvenia.

Kalevi jää ulos. Hän istuu seinän viereen tuulen suojaan.

Hän on uupunut, mutta onnellinen. Rintaa puristaa, sydän hakkaa, on otettava lääkettä. Olipa onni, että Pasi lähti mukaan jäälle. Kalevi ei ole päässyt pilkille koko talvena, sillä vaimo pelkää uutta sydänkohtausta.

Puristus rinnassa helpottaa vähitellen. Ohitusleikkaus olisi pian edessä. Sen jälkeen Kalevi aikoo kertoa sydänvaivoista Saijallekin.

Pilkkireissu oli mennyt hyvin, Kalevi ajattelee. Hän ehti näyttää Pasille mökkitontitkin niemessä. Ja Pasi oli nyökkäillyt ja valinnut sen, joka oli Kalevinkin mielestä parempi tontti. Kalevi myhäilee tyytyväisenä. Siihen niemeen Saijan ja Pasin on hyvä rakentaa.

Kymmenen vuoden kuluttua nuorilla olisi jo huvila valmiina. Kyllä Pasilla työkalut pysyvät käsissä.

Kirvestäkin poika käytteli varsin mallikkaasti, kun pilkkoi halkoja.

Silloin nuorilla voisi olla jo muutama tenavakin rantavedessä kirmaamassa. He viettäisivät kaikki lomat mökillään. He pääsisivät sinne talvellakin, kun Pasin uudessa autossa on kunnon maavara ja vahva moottori. Oli poika valinnut hyvän auton.

Ja silloin Pasista saisi vakituisen pilkkikaverin. Saija on kova puhumaan niin kuin äitinsäkin. Pasikin varmaan kaipaisi rauhallisia pilkkiretkiä.

Hyvin poika jo tänäänkin arvosti hiljaisuutta.

Yhtä syntiset

Osmo makasi sohvalla kaljapullo ison vatsan päällä. Televisiosta tuli jääkiekkoa. Elsa kävi lenkille lähtiessään pienentämässä sen ääntä. Osmo ei sanonut mitään.

Elsaa kyllästytti koko mies. Kun lähti lenkille, ei tarvinnut olla kotona. Elsa lenkkeili paljon.

Tänään sekään ei tuntunut riittävän Kaikki ärsytti. Rintaliivien valuva olkain, auringon välkyttely järven laineilla, naapurin akan punakirjavat lakanat pyykkitelineellä.

Jos Osmo joskus sanoisi mielipiteensä yhteisiin asioihin.

Jos Osmo näyttäisi edes vähän, että hän välitti Elsasta vielä. Löisi vaikka nyrkin pöytään ja kieltäisi Elsaa nalkuttamasta. Sekin olisi parempi kuin ainainen television tuijotus.

Kun Elsa palasi lenkiltä, Osmo makasi samassa asennossa. Jääkiekko oli sentään vaihtunut jalkapalloksi. Suihkun jälkeen kuivaillessaan Elsa päätti vihdoin toteuttaa aikomuksen, jota hän oli miettinyt pitkään. Hän soitti hotelliin ja varasi huoneen. Puhelun loputtua hän katui heti.

Hän halusi antaa Osmolle vielä yhden tilaisuuden. Hän kulki olohuoneen läpi pelkkä pyyhe yllään. Osmo kurkotti televisioruutua kaula pitkällä. Vaimon sääret eivät enää kiinnostaneet.

Elsa nieli kyyneleet. Hän valehteli, että Terttu oli menossa mökilleen ja halusi Elsan mukaan. Osmo ei sanonut siihenkään mitään. Mies taisi olla pelkästään hyvillään, kun saisi koko viikonlopun ryypiskellä oluitaan ja huudattaa televisiota.

Linja-autossa Elsan vatsanpohjaa kutitteli iloinen odotus. Nyt testattaisiin viehätysvoima. Jos oikein mukava mies sattuisi kohdalle, Osmo saisi jäädä kokonaan.

Mikään ei estäisi Elsaa heittäytymästä tanssiin ja seikkailuun.

Elsa löysi hotellin helposti. Hotellihuone oli ihana. Elsa meikkasi huolellisesti. Hänellä oli uudet, syntiset alusvaatteet. Mekkokin oli uusi ja seksikäs.

Kengissä oli korkeat korot. Elsa oli oikein tyytyväinen ulkonäköönsä.

Sali täyttyi hiljalleen. Orkesteri aloitti kaihoisalla valssilla. Elsa maisteli likööriään ja katseli, miten parketilla jo pyörähdeltiin. Ja viereisen pöydän tumma mies katseli Elsaa, hymyili ja tuli kohta kumartamaan sulavasti. Hyvä tanssija, Elsa arvioi mielessään ja antautui vietäväksi. Välillä virkistäydyttiin baaritiskillä, sitten taas pyörähdeltiin. Miehen nimi oli Tarmo, eikä hänellä ollut sormusta nimettömässä.

Tarmo kehui Elsan tanssitaitoa. «Kuin keijukaista veisi», mies henkäili matalalla äänellä. Elsan silmätkin olivat kuulemma kuin kaksi hiilenpalaa.

Elsaa pyörrytti ja nauratti.

Tarmo tarjosi ryypyn toisensa jälkeen. Kohta hän suutelee, Elsa toivoi ja ihaili Tarmon hyviä hampaita. Tarjoilija keskeytti herkän hetken.

Orkesteri aloitti uuden kappaleen. Elsa painautui Tarmoa vasten. Hän unelmoi, että selkää hyväilevät kädet koskettaisivat muualtakin. Hän ei huomannut tanssilattian ahtautta ja tönimistä.

Jonkun kyynärpää osui kylkeen, mutta Elsa vain keinui silmät kiinni Tarmon sylissä. Taas törmättiin. Joku pyysi anteeksi. Olipa tutun kuuloinen ääni.

Liian tutun, Elsa tajusi ja räväytti silmät auki. Tarmo pyöritti sulavasti. Elsa joutui kurkkimaan hänen olkansa yli toisiinsa uppoutunutta pariskuntaa.

Naisen iso kampaus peitti miehen kasvot. Kun pari kääntyi, Elsa näki miehen. Mies katsoi tyrmistyneenä suoraan Elsaan.

Mies oli Osmo.

Elsa käännähti ja jätti Tarmon seisomaan tanssilattialle. Hän ryntäsi hotellihuoneeseen ja paiskoi tavarat laukkuun. Hän maksoi vastaanotossa laskunsa ja pakeni.

Linja-autossa tuli itku. Osmo ja vieras nainen olivat tanssineet niin lähekkäin. Oma isomahainen, vähäpuheinen Osmo. Ja hän itse roikkumassa sillä tavalla tuntemattoman miehen kaulassa.

Elsa juoksi pysäkiltä kotiin. Taksi ajoi viimeisessä risteyksessä vastaan. Olikohan Osmo raaskinut jättää naikkosensa ja tullut kotiin? Edessä olisi melkoinen välienselvittely.

Entä jos talo olisikin tyhjä? Jos Osmo viettäisikin kiihkeän yön sen isotukkaisen naisen luona? Oven avaaminen tuntui ylivoimaiselta.

Olohuoneessa Osmo makaili tutusti sohvalla television edessä. Elsa hiippaili makuuhuoneeseen. Hän työnsi laukun sängyn alle. Siellä olivat jo Osmon solmio ja tanssikengät.

Elsa vaihtoi pitsiset alusvaatteet vanhaan yöpaitaan ja sujautti sormukset nimettömään. Vessassa meni tovi, kun hän pesi pois tuhruisen meikin.

Tyhmä akka, kaikenlaisia järjettömiä haihatuksia sitä pitääkin keksiä, hän sätti peilikuvaansa.

Viimein Elsa seisoi arkana olohuoneen oviaukossa.

— Tuletko jo nukkumaan? hän kysyi hiljaa.

Osmo nousi heti ja sulki television. Hiljaisuus paisui ja täytti lämpimän huoneen. He katsoivat toisiaan silmiin, yhtä syntiset.

Makuuhuoneessa Elsa käpertyi peiton alle Osmon viereen. Elsan mielestä oli siunattu asia, ettei Osmo koskaan sanonut mitään mihinkään.

Matka

Tyttö latoi voiderasioita hyllyyn kuin halkoja pinoon. Silja huokasi raskaasti kassakoneen takana.

— Sinä se et koskaan rusketu, vaikka käyt etelässä usein. Se on tuo punatukkaisen iho sellainen, tyttö puheli Siljalle eikä kuullut, kun oven kello kilahti.

— Taasko sinä sinne etelään, kysyi hammaslääkärin rouva ja ravisteli sateensuojaansa. Silja hymähti. Hän antoi tytön palvella rouvaa eikä jaksanut kuunnella heidän puheitaan.

Hammaslääkärin rouva päätti ostaa taas sinistä luomiväriä. Lisäksi hän tahtoi vielä deodorantin.

Sitä valitessa hän ehti kysellä Siljalta:

— Yksinkö sinä menet Teneriffalle?

— Ismo matkustaa aina vain Lappiin, Silja selitti. Hän varoi, ettei äänestä kuuluisi kyllästyminen niin rouvaan kuin aviomieheenkin.

— Naiset ovat kuulemma kamalia, kun pääsevät yksin ulkomaille. He jahtaavat siellä miehiä ja tanssivat humalassa pöydillä, rouva selitti.

Rouvan silmät kiiluivat. Silja naurahti ja nielaisi kuuluvasti. Rouva hihitti räävittömästi. Vihreä, pörröinen lierihattu tärisi. Tyttökin virnuili. Eivät he voi tietää mitään, Silja rauhoitti itseään. Kukaan ei tiedä.

Koko päivän hän opetti tyttöä. Kauhistutti jättää kauppa tytön vastuulle, mutta oli taas aivan pakko päästä hetkeksi pois kaikesta. Tauko pari kertaa vuodessa auttoi kummasti. Tällainen järjestely sopi hänelle ja Ismolle, eikä juoruja syntynyt. Lapsetkin kannustivat aina lähtemään matkalle ja käskivät ottaa rennosti.

Tietäisivätpä vain, kuinka rennosti äiti osasi ottaa.

Kun kauppa oli suljettu ja tyttö lähtenyt, Silja etsi hyllystä virkistävän kasvonaamion ja turvotusta poistavat tipat. Ne hän ottaisi mukaan. Silja lukitsi rahalippaan kaappiin ja sammutti valot. Huomenna helpottaa, hän ajatteli, kun käveli marraskuun hyytävässä tihkusateessa pimeälle parkkipaikalle. Auto oli kylmä kuin maakellari.

Aamulla Silja jätti perheensä nukkumaan. Maassa oli ohut kerros märkää lunta. Laukku oli kevyt kantaa mäkeä alas. Uusi housupuku kahisi pitkän takin alla. Puku oli rypistymätön ja sopiva lentokoneeseen. Siihen, johon hän ei nytkään nousisi.

Silja kääntyi oikealle ja käveli pari sataa metriä. Siinä se oli, Siljan Teneriffa, tai mikä milloinkin. Oikeasti se oli ravintola, jonka alakerrassa oli äänieristetty huone.

Kirsi, paras ystävä, oli vastassa ovella, kuten oli sovittu. He halasivat nopeasti. Kirsi päästi Siljan sisään.

— Viikon päästä torstaina? Kirsi kysyi. Silja nyökkäsi ja kiitti.

Silja oli yksin ikkunattomassa, matalassa huoneessa.

Hän vaihtoi vaatteet ilman kiirettä. Huoneen nurkassa hurisi hiljaa jääkaappi.

Silja avasi jääkaapin oven, joka oli raskas viinipullojen painosta. Koskenkorvapullon kirkas pinta hikoili hyllyllä. Olutpullot seisoivat rivissä kuin ruskettuneet, kypäräpäiset sotilaat. Silja nauroi ääneen. Hän suhautti ensimmäisen pullon auki.

Matka saattoi alkaa.