Neljäs nikama eli Veijari vastoin tahtoaan

ENSIMMÄINEN LUKU

Vanhempien pitäisi ajatella tarkasti, ennen kuin antavat lapselleen nimen. Hänen nimekseen tuli Jeremias Joukahainen seuraavasta syystä: päivää ennen kastetilaisuutta nuori isä oli juhlinut raskaasti muutamien liiketovereittensa seurassa. Hän maksoi siitä myös täyden huviveron: otti nöyrästi vastaan vaimonsa sanatulvan, jossa vihreä aviomies kuvattiin maailman viheliäisimmäksi olioksi. Kun sirkeäsilmäinen poikalapsi sitten vietiin kastettavaksi, aviopuolisot murjottivat. Vuosi sitten alkaneen avioelämän ylle ilmestyivät ensimmäiset pilvet. Pappi huomasi sen, mutta poika oli vielä onnistuneesti elämän vähäpätöinen sivullinen, jota puristivat vain kapalo ja äidin käsivarret. Kun veden pirskotteluun valmistautunut pappi tiedusteli vanhemmilta lapsen nimeä, vaimon huulet puristautuivat tiukasti yhteen kuin hohtimet, mutta mies alkoi pyydystellä sanoja:

— Mitähän jos kastettaisiin isän nimeen? Jeremias Joukahainen… Tai jos jätetään viimeinen nimi pois…

Kun muita ehdotuksia ei ollut, liikemies Jeremias Joukahainen Suomalaisen esikoispoika sai isänsä nimen. Tämä tapahtui Viipurin kaupungissa syyskuun neljäntenä päivänä Herramme vuonna 1908.

Seitsemää vuotta myöhemmin Viipurin suurin vekkulitehdas, kaupungin kansakoulu, risti pojan uudelleen: Jere Suomalainen.

Poika kärsi nimestään, ja sen vuoksi kai hänestä tulikin lukumies. Tultuaan ylioppilaaksi hän valmistautui kansakoulunopettajaksi. Rangaistukseksi tästä hän joutui opettajaksi neljän vuoden ajaksi aivan Lapin rajalle. Hän huomasi olevansa aivan tavallinen keskitason ihminen, mikä on muuten hyvin suuri harvinaisuus, koska kukaan ei mielellään tunnusta olevansa keskitason ihminen. Jere tunnusti. Ja ryhtyi jatkamaan lukujaan. Neljää vuotta myöhemmin hän oli kolmen laudaturin maisteri. Näihin aikoihin hänen ulkonaiseen kuvaansa liittyivät mykevät silmälasit, kävelykeppi ja voittamaton halu puhua englantia. Hän harrasti kieliä ja kirjallisuutta, kunnes isä teki konkurssin.

Hän alkoi jo olla siinä iässä, jolloin mieheltä lähtee hiukset, hampaat ja turhat illuusiot. Hän säilytti ne kaikki ja antautui sanomalehtimieheksi. Äidin kuoltua isä joutui köyhäinkotiin, mutta siitä huolimatta Jere ei mennyt naimisiin. Hän oli nähnyt liian monta tapausta, jolloin kiihkeä nuorimies oli pyytänyt tyttären kättä ja saanutkin isän jalasta.

Jere Suomalainen toimi Päivän Sanomien ulkomaanosastolla. Koska hän oli luonteeltaan lukumies, hän joutui ottamaan osaa kahteen sotaan. Hän palveli uskollisesti pataljoonan keittiössä ja komppanian kirjurina, kuten ainakin lukumiehet, ja yleni korpraaliksi viikkoa ennen kotiuttamista. Rauhan tultua Päivän Sanomat lähetti hänet kirjeenvaihtajakseen Lontooseen. Vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin takaisin, koska hän oli lähettänyt kirjeitä vain parille tuttavalleen. Hän oli sanomalehtimiehenä täysin tuntematon, aivan niin kuin monet kuuluisat kirjailijat. Mutta sitten hänet 'keksittiin'. Muuan lakitieteen professori, joka oli havainnut, että totuudenpuhumisella voi ansaita yhtä paljon rahaa kuin valehtelemisellakin, kiinnitti Jere Suomalaisen Totuuden Sanomaf-nimisen lehden päätoimittajaksi. Hänellä oli nyt vain yksi elämänusko ja yksi päämäärä: puhua totuutta. Totuuden Sanomat nautti paljastuksista ja kärsi painokanteista. Jere hoiti paljastukset ja lehden omistaja ja kustantaja paino-kanteet. Molempia miehiä vihattiin ja pelättiin.

Totuuden Sanomain levikki oli suuri, sillä ihmiset tunsivat uteliaisuutta totuutta kohtaan. Lehden ohjelmalauseina oli Arthur Schopenhauerin siivekäs lause "Totuus ei ole mikään portto, joka roikkuu niidenkin kaulassa, jotka eivät hänestä välitä", sekä lakitieteen professori Kolunovin oma mietelause "Minä ulvon totuutta".

Jere Suomalainen joutui maineen valokehään. Muuan kuusamolainen maallikkosaarnaaja julisti Jere Suomalaisen 'maailman suurimmaksi totuudenpuhujaksi', kun taas raastuvanoikeus oli sitä mieltä, että maisteri Suomalainen menettää ennen pitkää vapautensa 'maailman suurimpana valehtelijana'. Totuuden Sanomissa puhuttiin puolesta ja vastaan, enimmäkseen Suomen puolesta ja eräitä muita maita vastaan. Totuuden Sanomat paljasti enemmän selkärankaansa kuin yksikään nainen Adlonin illallistanssiaisissa. Lehti unohti, että sanomalehti ei voi paljastamisessa kilpailla nykyajan naisten kanssa joutumatta raastupaan. Jere Suomalaisen totuudenkiihkosta tuli vähitellen hänen oma hirttonuoransa: hänet leimattiin epäisänmaalliseksi haihattelijaksi, jonka olisi viisainta vaieta tai poistua synnyinmaastaan.

Mutta Jerellä oli vielä runsaasti sanottavaa, runsaammin kuin virkulla viljaa ja laiskalla sontaa. Ja hän sanoi. Sen jälkeen hänen aikansa kului joutilaisuutta lopetellessa Katajanokan vankilassa. Kahdeksan kuukautta hän oli äänetön. Päästyään jälleen nauttimaan kansalaisluottamusta hänet 'keksittiin' uudelleen. Keksijänä oli muuan Suomessa vieraileva amerikansuomalainen, jonka kanssa Jere joutui saman pöydän ääreen eräässä Alkon ravintolassa. Mies oli nimeltään Isaac Rivers, ammatiltaan liie-roja ja arvoltaan 'luonnontohtori', ulkonaiselta olemukseltaan sangviinikko ja luontaisilta taipumuksiltaan oluenjuoja, joka oli oppinut pitämään suunsa tuoreena ja tukkansa öljyttynä. Tutustuminen tapahtui kolmannen oluttuopin jälkeen ja sinuttelu alkoi heti.

— Sinä elät aivan väärässä maassa, Mr. Suomalainen, sanoi luonnontohtori kuultuaan Jeren elämäntarinan pääpiirteet. — Jos minulla olisi sinun kykysi, muuttaisin Amerikkaan, jossa kaikki on maailman suurinta.

— En oikein käsitä, mitä tarkoitat, vastasi Jere. — Olen ammatiltani kielten opettaja ja sanomalehtimies, eikä niistä kai ole puutetta Amerikassa.

— Ei, ei ole. Se on totta. Mutta sinä kai olet kuullut, että Amerikka on kaikessa maailman suurin, ja koska nyt tiedän, että sinä olet maailman suurin totuudenpuhuja, niin Setä Samppa ottaa sinut varmasti mielellään vastaan.

Jere mietti tuokion ja vastasi sitten syvämietteisesti:

— Olen henkeen ja vereen saakka suomalainen — niin kuin jo nimenikin sanoo. En voi jättää isänmaatani.

Mr. Rivers hymähti ylimielisesti:

— Ihmisen isänmaa on siellä, missä hän voi vapaasti puhua totuutta. Sinusta tulee hyvin äkkiä maailmankansalainen, kun vain muutat nimesi Jerry Finniksi. Osaatko sinä muuten engelskaa?

— Miltei yhtä hyvin kuin englantilaiset ja paremmin kuin amerikansuomalaiset, vastasi Jere hiukan ylpeästi, sillä hänen veressään oli jo lähes kaksituhatta promillea ja hän oli saavuttanut sen humalan asteen, jossa pieni kerskailun poikanen hyp-pelee kielenkärjellä.

— No sittenhän kaikki on okay, huudahti Mr. Rivers, joka oli neljäkymmentäkaksi vuotta sitten ollut Hauholla renkipoikana ja tunnettiin kotikylässään Ilmoilassa Jokisen Iisakkina.

Ja niin kävi, että kohtalo sylkäisi sormeensa ja käänsi lehteä — käyttääksemme kansankirjailija Henrikki Juutilaisen sanoja. Mr. Isaac Riversistä ja sanomalehtimies Jere Suomalaisesta tuli hyvät ystävät. Jere päätti tosissaan ryhtyä maailmankansalaiseksi, ja Mr. Rivers tarjoutui hänen takaajakseen. Seuraavana päivänä herrat menivät Yhdysvaltain konsulaattiin, jossa Mr. Rivers esitti asiansa konsulille Jeren toimiessa tulkkina. Jere otti ratkaisevan askelen: jätti konsulaattiin siirtolaishakemukset ja ilmoitti professori Kolunoville eroavansa lehden toimittajan tehtävistä heti, kun hänen siirtolaisanomuksensa on hyväksytty. Lyhyenläntä, mahan kohdalta harteikas lakitieteen professori, jolla oli yhdentoista ulkomaisen yliopiston kunniatohtorin arvo ja pienet, vilkkaat silmät, loi Jereen pistävän katseen ja kysyi ihmetellen:

— Minkä vuoksi?

— Kaipaan ilmanalan vaihdosta, vastasi Jere.

— Se ei ole totta. Te olette maailman suurin valehtelija! Te valehtelette silloinkin, kun puhutte totta.

— Pääasia, että olen jossakin maailman suurin, vastasi Jere. — Te ette ole koskaan tyytyväinen, jatkoi yksitoistakertainen kunniatohtori syytöstulvaansa. — Teidän pitäisi saada taivaan ilmapiiri ja helvetistä toveriseura, ennen kuin olisitte tyytyväinen. Vai ilmanalan vaihdosta?

— Aivan niin. En ole erityisen ihastunut vankilan ilmanalaan.

— No entäs ihanteet? Vuosi sitten sanoitte pyhittävänne elämänne totuudelle ja vain totuudelle. Emile Zola sanoo, että 'Totuus on lähtenyt kiertämään…'

— Minä lähden myös, keskeytti Jere.

Totuutta rakastava lakimies astui aivan Jeren eteen eikä päästänyt suutaan kesannolle.

— Herra maisteri, hän äänsi hiukan ivallisesti. — Ranskalaisilla on tapana sanoa, että paras lääke hilseeseen on giljotiini. Minä sanon nyt teille, että paras tapa hylätä totuus on erota heti Totuuden Sanomain palveluksesta eikä odottaa siirtolaispassia.

Tämä oli kuudestoista kerta Jeren elämässä, jolloin hänelle annettiin lopputili. Hän lähti hotelli Helsinkiin tapaamaan Mr. River siä, mutta tämä oli kadonnut kuin kamfertti omaan hajuunsa. Hotellin vieraskirjaan oli vain ilmestynyt pikku merkintä: "Matkustanut takaisin USA:han".

Jere oli jälleen vapaa-ajattelija ja yksityisyrittäjä. Koska hänellä ei ollut totuutta armastelevan sanomalehtitoiminnan jälkeen mitään toiveita päästä opettajaksi, hän ryhtyi antamaan yk-sityistunteja oppikoululaisille ja ulkomaille matkustaville liikemiehille, joiden kielitaito oli saman arvoinen. Eräiden täytyi ohjata kädellään kieltään lausuessaan kaksi englanninkielistä sanaa. Eräät optimistit taas uskoivat oppivansa vieraan kielen pitämällä oppikirjaa taskussaan. Jere ei halunnut horjuttaa heidän uskoaan, koska hänenkin oli elettävä.

Puolisen vuotta myöhemmin Jere sai Mr. Riversiltä seuraavan kirjeen:

Jere vastasi Doctor Riversille, että hän on jonon keskivälissä. Sitten hän tuli surulliseksi, sulkeutui yksinäisyyteensä ja alkoi lukea Schopenhaueria. Hänen mielensä olisi tehnyt kirjoittaa Doctor Riversille muutamia totuuden sanoja, mutta hän tunsi vaistomaista kunnioitusta miestä kohtaan, joka oli elänyt kuusi-kymmentäneljä vuotta. Toisaalta hän ymmärsi nyt perin hyvin eräitä miehiä, jotka kunnioittivat vain viinin ja konjakin ikää.

Jotta pääsisimme nopeammin uppoutumaan varsinaiseen tarinaamme, sivuutamme väkivaltaisesti eräät tärkeät yksityiskohdat ja sielulliset perustelut ja harppaamme tammikuusta kesäkuuhun. Vähää ennen juhannusta Jere Suomalainen vannoi pyhästi, että ei aio kaataa Yhdysvaltain hallitusta asevoimin, että hänen maineensa oli puhdas poliittisista tahroista ja että hänellä oli vilpitön tahto tulla maailmankansalaiseksi, jonka molemmat jalat ovat tukevasti maassa ja molemmat kädet ilmassa.

Pitkien ristikuulustelujen jälkeen tutkittiin hänen sotilaskan-takorttinsa, rikosrekisteriote, keuhkot, sydän, virtsa, verenpaine ja perhesuhteet. Havaittiin, että Jere Suomalainen ei ollut holhouksenalainen, että hänellä ei ollut aviottomia lapsia eikä elatusvelvollisuuksia, että hänen suvussaan ei ollut koskaan havaittu mielenvikaisuutta, tilapäistä juoppohulluutta, moniavioisuutta, synnynnäistä varvaskatoa, pimeänpelkoa eikä kleptomaniaa.

Lukijalle lienee tärkeätä, että hänelle ilmoitetaan jo näin alussa Jere Suomalaisen tuntomerkit. Pituus kuusi jalkaa ja kaksi tuumaa; paino satakahdeksankymmentäkolme paunaa; rotu: valkoinen; silmien väri: sähkövalaistuksessa teräksenhar-maa, päivänvalossa sininen; hiusten väri: vaaleahko, öljyttynä oravanpunainen; kasvojen muoto soikeahko; nenä suora ja tavanmukainen; hampaat omat. Muita tuntomerkkejä: parta ajeltu, kynnenalukset kohtalaisen puhtaat, säärissä, käsivarsissa ja rinnassa tavanmukainen karvapeite; puhuu suomea, ruotsia ja englantia; käyttää silmälaseja eikä näe pimeässä; luonteeltaan ystävällinen, kainohko ja ajoittain suuripiirteinen. Suostui vastustelematta antamaan sormenjäljet, tusinan valokuvia ja ken-gännumeron. Suostui vastustelematta rokotettavaksi pilkkukuumetta vastaan ja vannoi kaikki antamansa tiedot oikeiksi maineensa ja omantuntonsa kautta.

Jere Suomalaisesta oli leivottu maailmankansalainen. Ennen Suomesta lähtöään hän muutti nimensä Jerry Finniksi, mistä Virallisessa Lehdessä ja Päivän Sanomien 'Halutaan kirjeen-vaihtoon'-osastossa julkaistiin asianmukaiset kuulutukset. Tämän vuoksi lukijan onkin nyt sanottava jäähyväiset herra Jeremias Suomalaiselle. Emme enää puhu sanaakaan hänen hyvästä ja hienosta sukupuustaan. Mehän tiedämme kyllin hyvin, että hienosta sukupuusta on aina suurin osa maan alla, kun sen sijaan Mr. Jerry Finn elää ja vaikuttaa yhä maan päällä.